Mitä tarkoittaa sigma?

Nuorison kieli elää, muuttuu ja kehittyy jatkuvasti. Tahti muutoksessa on välillä niin hurja, ettei vanhemmalla väestöllä ole mitään käryä siitä, mistä nuorempi sukupolvi puhuu tai mitä suusta tulevat sanat tarkoittavat. Viimeisen parin vuoden aikana yksi hyvin paljon yleistynyt sana on sigma. Tällä sivulla kerromme sinulle hyvin selkeästi, mitä tarkoittaa sigma.

Mitä tarkoittaa sigma? – sanan historia lyhyesti

Nykypäivänä sanasta sigma useimmille tulee mieleen ainoastaan nuorisoslangi, mutta todellisuudessa kyseisellä sanalla on monia muitakin merkityksiä.

Sigma (isona Σ, pienenä σ ja sanan lopussa ς) on kreikkalaisten aakkosten 18. kirjain ja se äännetään sekä nykykreikassa että muinaiskreikassa [s].

Sigma on myös osa kreikkalaisia numeroita ja sen lukuarvo niissä on 200.

Mistä kaikki tämä on peräisin? Sigma on saanut alkuperänsä foinikialaisen kirjaimiston kirjaimesta (šin). Sigma esiintyi monissa muinaisissa kreikkalaisissa aakkostoissa, ja sen ulkoasu muistutti usein foinikialaisen esikuvan 90 astetta käännettyä muotoa. 

Kirjaimen kulmien lukumäärä ja muoto vaihtelivat hieman eri kirjaimistoissa – joissakin versioissa ne olivat selkeästi kulmikkaita, kun taas toisissa pehmeämpiä ja pyöreämpiä. Uskotaan, että juuri näistä pyöristetyistä muodoista kehittyivät myöhemmin latinalaisen kirjaimiston S-kirjain sekä mahdollisesti myös kyrillinen С.

Huomionarvoista on se, ettei sigma ollut alun perin mukana kaikissa paikallisissa kreikkalaiskirjaimistoissa. Joissakin tapauksissa sen paikan otti toinen, nykyisin käytöstä poistunut merkki, nimeltään san (isona Ϻ, pienenä ϻ, äännearvo alun perin [z], myöhemmin [s]). Tämä oli tyypillistä esimerkiksi seuraavissa kirjaimistoissa:

  • Korintti
  • Aitolia
  • Epeiros
  • Kreeta

Sigmalta löytyy siis merkityksiä kreikan kielen aakkosista, mutta myös muualta. Käydään muut merkitykset seuraavaksi lyhyesti läpi!

Sigman muut merkitykset

Mitä tarkoittaa sigma? Tässä muutamia esimerkkejä kreikkalaisten aakkosten ulkopuolelta:

Matematiikka:

  • σ2 on varianssin tunnus
  • σ on keskihajonnan tunnus
  • Σ käytetään silloin tällöin kovarianssimatriisin merkkinä
  • σ-algebra on yksi mittateorian joukkoperhe
  • Σ käytetään summan merkkinä

Fysiikka:

  • Σ eli sigma esittää baryonia hiukkasfysiikassa
  • σ on varauskatteen ja jännityksen tunnus
  • σ toimii Stefanin-Boltzmannin vakiona

Kaikki muut merkitykset:

  • σ tiedosto- tai hakemistonimen alussa tarkoittaa poistettua tiedostoa FAT-tiedostojärjestelmässä
  • Sigma-kilta on fysiikan ja matematiikan opiskelijoiden järjestö Oulun yliopistossa
  • Sigmasidos yhdistää molekyylin atomit toisiinsa (kemiallinen sidososa)
  • Sigma Corporation on vuonna -61 perustettu valokuvausalan yritys

Sitten olennaisimman asian kimppuun, eli mitä tarkoittaa sigma nykypäivän nuorisokielestä puhuttaessa.

Mitä tarkoittaa sigma nykypäivän slangissa?

Nykypäivän nuorisoslangissa termillä sigma tarkoitetaan käytännössä omaa tietään kulkevaa miestä. Kyseessä on siis niin sanottu “sigma-mies” eli henkilö, joka toimii yksin, kulkee omaa polkuaan ja kieltäytyy noudattamasta yhteiskuntaan asetettuja normeja.

Termi on peräisin käsitteistä “alfa-mies” ja “beta-mies”, mutta ero on nimenomaan siinä, että sigma-mies on yksinäinen susi, joka ei kaipaa muilta minkäänlaista hyväksyntää. Maskuliinisuutta siis piisaa enemmän kuin laki sallii, mutta meemeissä termi on tosin mennyt jo enemmän huumorin ja liioittelun puolelle.

Tässä kuitenkin muutamia sigman piirteitä:

  • Introvertti
  • Itsevarma
  • Omilla aivoilla ajattelu
  • Korkea työmoraali
  • Ei pystytä manipuloimaan
  • Tekee asiat 110-prosenttisesti

Näin sanaa sigma voi käyttää lauseissa:

“Kaikki lähti baariin, mut se meni salille. Sigma.”

“Se eros tyttöystävästään vaan koska halus keskittyä itteensä. Aika sigma-liike.”Tässä selitys siihen, mitä tarkoittaa sigma. Jos olet nuorisoslangin kanssa edelleen hukassa, katso seuraavaksi, mitä tarkoittaa slay.